Stable Strawberry on virtuaalitalli, joka aloitti toimintansa 27. syyskuuta vuonna 2011. Strawberry sijaitsee virtuaalisen Englannin syrjäseudulla, mutta yllättävää kyllä lähellä hyviä kulkuyhteyksiä. Talleja pihapiiristä löytyy kokonaiset 3 kappaletta; tammoille, oreille ja ruunille omat tallit. Pihapiirissämme on myös maneesi ja kaksi iso kenttää (nurmi ja hiekka). Läheisissä metsissä on selkeästi kerrottu mihin suuntaan kannattaa lähteä, jos esimerkiksi haluaa päästä hiekkakuopille kiipeilemään.
Pääasiassa toimintamme keskittyy erirotuisten hevosten ja ponien kasvattamiseen. Emme keskity kasvatusprojektissamme mihinkään tiettyyn rotuun, mutta meiltä et tule löytämään amerikkalaisia rotuja, joten enemmän eurooppalaisia rotuja löytyy. Pyrimme myymään kaikki kasvattimme uusiin koteihin, jossa ne saavat jollain tapaan aktiivisen kodin (esim. kilpailut ja päiväkirjat yms.). Jokaisen kasvattimme nimi alkaa Strawberry's-etuliitteellä, mitä ei saa missään tapauksessa poistaa kasvattimme nimestä.
Toimintaamme kuuluu myös erilaisten kilpailuiden järjestäminen. Pyrimme kuitenkin välttämään tavallisia lajeja kuten koulu- ja esteratsastus, ja sen sijaan järjestämään hieman "harvinaisempia" lajeja kuten gymkhana, matkaratsastus ja lännenratsastus. Kilpailumme ovat avoimia kaikille ja pyrimme tilanteen mukaan järjestämään aina jaosten alaisia kilpailuita. Pyrkimyksiimme kuuluu järjestää kilpailuita vähintään kaksi kertaa kuukaudessa.
Kilpailuiden ohessa järjestämme valmennuksia 3 hengen ryhmissä, jotta pystymme antamaan mahdollisimman hyvän palautteen jokaiselle ratsukoille. Nämä valmennukset ovat pääasiassa koulu- ja estevalmennuksia, tosin muita valmennuksia järjestetään jos vain löydämme ulkopuolisen valmentajan.
29.01.2012 Hevosten kisakalentereita päivitelty. Ensimmäisten estekilpailuiden kutsu on avoin ottamaan osallistujia vastaan.
17.01.2012 Kilpailut-sivu tehty ja ensimmäisten koulukilpailuiden kutsu on avoinna osallistumisille.
27.12.2011 Hevosten kisakalentereita päivitelty.